Ihan Lähellä

Hämeenlinna on Suomen keskipiste? Kyllä, kaupunki sijaitsee keskellä Suomen kasvukäytävää valtakunnan väestöllisessä keskipisteessä, josta 3/4 suomalaisista asuu 2 tunnin säteellä. Esimerkiksi Helsingistä Hämeenlinnaan hurahtaa tunnissa, kolme varttia Tampereelta ja Lahdesta.

Hämeenlinna on ihan lähellä. Tänne voi tulla vaikka ihan ex tempore tai viettää koko loma. Historiaa, kulttuuria, luontoa, ulkoilua, urheilua, seikkailua, ruokaa, juomaa, tapahtumia, shoppailua ja rauhaa on Hämeenlinna. Ainoa vaikeus taitaa olla valinnanvaikeus, mutta onneksi Hämeenlinna on lähellä. Tervetuloa toisen ja useammankin kerran.

Linnan ympärille rakennettu, kaunis ja historiaa huokuva Hämeenlinna on parahultaisen kokoinen, sellainen sopiva, kaikki tärkeä löytyy ihan läheltä. Kantakaupungin tohinalle vaihtelua antaa maaseutu, joka on Hämeenlinnaan kuuluvissa pitäjissä kirjaimellisesti kivenheiton päässä. 300 järveä, tiilaakso, vanhat miljööt, kertakaikkisen kaunis luonto tarjoavat sellaista kulttuuri- ja kansallismaisemaa, jonka jokainen suomalainen tuntee omakseen ja jonka eksotiikkaan ulkomaanelävät ovat suorastaan pakahtua.

Kannattaa myös harkita Hämeenlinnaa uudeksi kotikaupungiksikin, jossa ruuhkat ovat paikallinen harvinaisuus. Hämeenlinnaa on kutsuttu myös viiden minuutin kaupungiksi, sillä kaikki tärkeä arjessa on todellakin ihan lähellä, kun sukkuloidaan kodin, työpaikan ja harrastusten välillä. Suoraan sanoen, vajaan 70 000 asukkaan Hämeenlinna on vähemmän stressaava vaihtoehto, joka saattaa olla juuri sinulle sopiva. Pääkaupunkiseutukin vain tunnin matkan päässä. Ja se on vähän se.